Kirjoittaminen & pidempi muoto

Kuinka kertoa oivaltavasti ilmiön taustoista tai ikuistaa ihmisen olemus sanoin?

Featurella on voima sanoittaa sitä, minkä vasta aavistamme.

Joitain kirjoittamiani pidempiä juttuja:

Että voisi elää häristä (Suomen Kuvalehti)

85+1 (Suomen Kuvalehti)

Nukke vain (Ylioppilaslehti)

Kuka kapseloisi sieluni? (Ylioppilaslehti)


Copywriting & luovat sisällöt

Niin paljon, niin vähin sanoin. Copy-projekteissa matkataan hetkessä suoraan ytimeen. Erilaisissa luovissa sisällöissä tavoitteellinen viestintä yhdistyy valittuihin kerronnan keinoihin.

Olen kirjoittanut lukuisten yritysten ja yksittäisten tekijöiden viestintämateriaaleja suomeksi ja englanniksi. Kuten esimerkiksi tämän kuvataiteilija Riikka Hyvösen näyttelyn tiedotteen ja pidemmän biografian sekä tämän arkkitehtitoimiston nettisivujen tekstit.


Editointi & yhdessä kirjoittaminen

Muotoilen ajatuksia sanoiksi usein myös yhdessä toisen kanssa — oli lähtökohtana pari vihkoon kirjoitettua ranskalaista viivaa, viimeistä viimeistelyä kaipaava luonnos tai jotakin siltä väliltä. Editoidessani autan kirjoittajaa löytämään parhaan tavan (tai useampia) kertoa tarinansa, ja varmistan, että lauseet soljuvat hyvin.

Kokemusta editorina minulla on muun muassa sadoista tiede-artikkeleista ja teknologia-, kulttuuri- ja taidealan teksteistä.


Käsikirjoittaminen & audiovisuaaliset tuotannot

Audioteokset avaavat maailmoja ja (kirjaimellisesti) koskettavat eri tavalla kuin kirjoitettu teksti. Yhdistelmiä voi keksiä loputtomiin: ihmisäänen, äänisuunnittelun, musiikin, ympäristön äänimaailman ja vaikka dramatisoitujen kohtausten kohtaamiset avaavat näkymiä niin taiteelliselle ilmaisulle kuin viestin välittämiselle.

Joitain audio- ja audiovisuaalisia töitäni, joita olen tehnyt yhdessä lahjakkaiden kollegojen kanssa:

Haastattelun käsikirja -äänikirja (rooli: tuotanto)

Bombus hypnorum -dokumentti (rooli: käsikirjoitus & tuotanto)

Tekoäly toimittajan työkaluna -podcast (rooli: konsepti & käsikirjoitus)

Lääkärit ilman rajoja: Auttamisen dilemma -podcast (rooli: konsepti & jaksojen sisällön sparraaminen)


Kirjoittaminen & kokonaiset maailmat

Sanojen avulla voi luoda kokonaisia, omalakisia maailmoja. Suunnittelen konsepteja, joissa tavoitteiden pohjalta syntyy erilaisia sisältöjä ja niiden sarjoja — missä muodossa vain.

Joitain kokonaisia maailmoja, joita olen ollut mukana rakentamassa:

Hello world open 2014 (rooli: viestintäpäällikkö)

Groteski-lehti (rooli: päätoimittaja)

Tanssin talo: Tanssia aivoissa — neliosainen äänimatka (rooli: konsepti, käsikirjoitus & tuotanto)